Pajatso – legenda vailla vertaa
Yksi varmasti eniten nostalgisia väristyksiä pelaajissa aiheuttavista kolikkopeleistä on pajatso. Toisaalta se on paitsi kolikkopeli, mutta myös luokiteltavissa ”taitopeliautomaatiksi”, sillä hieman pajatsokoneesta riippuen, pelaajan taidolla on myös merkitystä. Pajatsosta löytyy muuten nettiversiokin, mikä on tietysti iloinen asia. Pajatsopelejä nimittäin on valitettavan vähän enää fyysisinä versioina saatavilla.
Pajatson synty
Pajatsotyyliset koneet saivat alkunsa 1900-luvun alun Saksassa. 1920-luvulla Suomeen tuotiin ensimmäinen iskevän niminen ”Taitavuuskoeautomaatti Bajazzo”. Bajazzo on saksaa, ja tarkoittaa ilvelijää, italialaista klovnihahmoa, joka on tuttu etenkin Ruggero Leoncavallon oopperasta Pagliacci. Joka tapauksessa Bajazzo vääntyi nopeasti suomalaiseen suuhun paremmin sopivaksi pajatsoksi, ja myöhemmin lyhentyi kansan suussa lempinimimuotoonsa jasso.
Suomalainen instituutio
Pelin saksalaisesta alkuperästä huolimatta on Suomi pajatson ehdoton ykkösmaa, ja monissa maissa peli onkin lähes tuntematon. RAY:n valmistamia automaatteja on kuitenkin myös viety ulkomaille, ja etenkin Norjassa ne ovat olleet hyvin suosittuja. Eksoottisimpia vientimaita ovat varmasti Chile ja Australia. Oikeastaan koko RAY:n synty liittyi läheisesti pajatsopelien sääntelyyn koettuun tarpeeseen. Vuodesta 1937 lähtien pelien pitäminen oli sallittua vain nimenomaan tarkoitusta varten perustettavalle Raha-automaattiyhdistykselle. Ehkä vähän yllättäväkin fakta on, että pajatso oli aina 70-luvulle saakka RAY:n ainut automaatti. Jo sitä aiemmin oli 1933 sallittu pajatsot vain hyväntekeväisyyttä harjoittaville järjestöille.
Perustamisestaan lähtien on RAY myös valmistanut itse pajatsoja. Ensimmäiset 30 vuotta pajatso pysyi melkolailla muuttumattomana teknisiltä ratkaisuiltaan, mutta 1967 lanseerattiin 50 pennin pajatso, jonka portteja kyettiin säätämään. Ensimmäinen sähköinen pajatso esiteltiin vuonna 1982. Pelaaminen siis tapahtui edelleen kolikoilla tuttuun tapaan, mutta kolikon liikkeiden rekisteröinti tapahtui sähköisesti, samoin eri reikien voittosummia kyettiin muuttamaan.
Myös Pajatson Suomen mestaruudesta on pelattu usean vuoden ajan, ensimmäisen kerran jo 1988, jolloin mestariksi nousi Lea Savolainen. Pajatsohan ei ole yksinomaan miesten peli! MM-kisat käydään joka toinen vuosi, ensimmäisen kerran 2003. Tällöin voiton korjasi nimiinsä Tero Tikkanen, mutta seuraavissa kisoissa voitto meni Norjaan Christen Romnessille.
Nykyisistä koneista Pajatso vastaa eniten perinteistä pajatsokokemusta, kun taas Komeetta Jassossa on erillinen LCD-näytölle animoitu avaruusaiheinen onnenpeli. Pajatso RAY:ssa itse peli hoidetaan kolikkojen sijaan pienillä metallikiekoilla. (Joita tietysti kolikotkin loppujen lopuksi ovat.) Pajatso RAY:ssa on itseasiassa videotekniikalla toteutettuja useampia erilaisia pajatsopelejä.
Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-lehti kertoo Kyyjärvellä sijaitsevasta St1:stä, jolla sijaitsee Suomen ainoa esillä oleva 20 pennin pajatso. Jutun mukaan pajatsoa on lukuisia kertoja yritetty ostaa, mutta huoltiksen pitäjä ei ole nähtävyydestä halunnut luopua millään hinnalla, sillä hän kertoo matkailijoiden poikkeavan paikan päällä kauempaakin varta vasten perinteisen pajatson nähdäkseen.
On pajatsoa yritetty huijatakin
Pajatson mekaaninen luonne on aina kiehtonut pienestä vilungista kiinnostuneiden pelaajien mieliä. Aluksi pajatsoa saatettiin vähän lyödä tai monottaa automaattia sen alaosaan, jolloin kohdistettu tärähdys saattoi vapauttaa voittorahoja laariin. Alakautta myös työnnettiin koneeseen erilaisia pieniä esineitä, joiden tarkoitus oli ohjailla kolikon kulkua koneen sisällä suotuisaan koloon. Toki oli myös itsestäänselvä ratkaisu, jota muistan joskus jo ala-asteella itsekin kavereiden kanssa sumplineeni: porataan kolikkoon reikä, pujotetaan siima sen läpi, ja ongitaan sama kolikko takaisin pelattavaksi yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikkiin huijausyrityksiin RAY kuitenkin kehitti jonkinlaisen estomekanismin, mutta uusia yrittäjiä ja ideoita riitti aina.
Liioittelematta voisi jopa todeta pajatson olevan osa suomalaista kulttuuriperintöä. Siksi minusta olisi hienoa, etteivät ne tyystin katoaisi pelaajien ulottuvilta museoiden vitriineihin ikinä.